Puhe Tapulle 7.12.2020

Minä ja Johtajuus liekeissä -palkinto. Kuvan otti Katja Hyytiälä.

Voima nainen. Kuunteleva ja kunnioittava. Hyvä keskustelija.

Tapu on johtanut esimerkillisesti, hän on innostava, kannustava ja aikaansaava. Tapu on lempeä ja empaattinen johtaja, jolla on eteenpäin vievä ote. Tapu saa muut loistamaan – YHDESSÄ on Tapun kantava voima ja tekemisen perusta.

Sisu ja tahto tehdä yhdessä muutosta, on ominaista Tapulle. Perinteitä on kunnioitettu sekä asioita on tarkasteltu. Muutoksia on tehty ja asioita päivitetty tähän päivään sopivaksi. Tapu on ollut ajamassa yrittäjien asioita eturivissä (niin pienten kuin suurtenkin yritysten).

Tapu on ollut aktiivinen ja monessa mukana. Tapun kyky nähdä asioita monelta kantilta on tuonut yrittäjäjärjestöön monipuolisen osaajan. Olemme saaneet oppia paljon maailmaa nähneeltä ja asioita intohimolla tehneeltä ihmiseltä.

Lupaamme jatkaa hyvää pohjatyötä, jota saimme luoda kaksi vuotta Tapun matkassa. Suurella yrittäjän sydämellä, yrittäjiä kuunnellen.

Johanna Soilu
Fashion Unit oy, toimitusjohtaja, omistaja
Keski-Suomen Yrittäjät ry, varapuheenjohtaja