Yrittäjä tai organisaatio tanssii onnellisessa sateessa

Ajattelen, että jokainen voi oman asenteensa ja rakentaa sitä, olipa olosuhde tai tilanne mikä vain. Aika usein näemme haasteet vain haittana, mutta niiden selättäminen saa meidät aina kukoistamaan. Haasteisiin ja olosuhteisiin voisi suhtautua siis aina mahdollisuutena. Ajatukseni Onnellisen Sateen vertauskuvasta antaa itselleni näkymän siitä, kuinka yrittäjyyttä, johtamista ja organisaatioita voidaan kehittää yhteisessä sateessa ja sateenvarjon alla.

Positiivinen ihmiskäsitys. 
Onnellinen sade on positiivinen kasvun asenne siihen, että jokainen yksilö voi olla “päätähti oman elämänsä näyttämöllä”.  Uskon yksilöissä olevaan potentiaaliin ja siihen, että yksilöt haluavat kukoistaa, tehdä merkityksellistä työtä ja kasvaa yksilöinä.

Valinnan mahdollisuus.
Onnellinen sade lähtee ajatuksesta, että kaikessa voi nähdä kauneutta – tai rujoutta. Sade voidaan nähdä lähtökohtaisesti ikävänä asiana. Mutta se mitä näet, on valintakysymys. Onnellinen sade kertoo, että voimme valita sen, miten asioihin ja tilanteisiin suhtaudumme ja millaisena ympäröivän maailman näemme. Erilailla näkeminen vaatii pysähtymistä.

Tarvitsemme uudistumista ja elivoimaa. 
Onnellinen sade läpäisee kaiken ja kaikki. Tämä synnyttää vaikuttavuuden. Sade virkistää, antaa energiaa ja elinvoimaa, uusia ajatuksia kohdata uusia haasteita. Sateen jälkeen on helpompi hengittää.

Lue tarkemmin teemoistani ja näkökulmistani niihin alla olevista linkeistä.

 

Tapu Holttinen
Happy Rain Woman
Yrittäjä | Entrepreneur
Kouluttaja | Trainer
Valmentaja | Coach
p. +358 50 5411 753
tapu@tapuholttinen.fi
www.tapuholttinen.fi
Jyväskylä, FINLAND

Paljon matkustelevana löydät minut jostakin päin maailmaa milloin kaupungin sykkeestä ja usein luonnon helmasta sekä myös somesta. Joskus kotikaupungistakin.

Seuraa ajankohtaisia päivityksiäni
Instagram @tapuholttinen
Twitter @tapuholttinen
Linkedin Tapuholttinen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *